Hiidenmaalla ja Saarenmaalla 2008

Elokuussa 2008 teimme ystäväni A:n (78 v!) kanssa kolmannen pyöräretken Viroon, tällä kertaa Hiidenmaalle. Olimme jo edellisenä kesänä suunnitelleet menevämme sekä Saarenmaalle että Hiidenmaalle, mutta lopulta aika riitti vain Saarenmaan länsipuolen reittiin. Sillä matkalla jäi kuitenkin Pangan törmä näkemättä, joten tänä kesänä päätimme käydä sielläkin. Hiidenmaan houkutuksena oli paitsi oletettavasti helpot pyöräilyreitit lähes tasamaata, myös kulttuuri. Onhan Aino Kallas kirjoittanut ainakin kaksi pienoisromaania Hiidenmaalta, Reigin papin ja Sudenmorsiamen, eli pitihän niiden maisemat käydä katsomassa.

Hiidenmaan retki sujui pääosin mukavasti. Pahin ongelma oli – jälleen – Viron bussit eli bussikuski. A halusi ottaa mukaan oman pyöränsä, kuten edellisinäkin kesinä. Raahasimme yhteisvoimin hänen pyörällään molempien matkatavarat Tallinnan linja-autoasemalle, joka on melko kaukana satamasta. Myöhästyimme yhdestä bussista 5 minuuttia, seuraavassa n. tunnin kuluttua oli erittäin pieni matkatavaratila, yksi mies sai siihen pyöränsä, A:n pyörä ei mahtunut. Tuli sitten kolmas bussi tunnin kuluttua, siinä oli melko iso tavaratila, mutta bussikuski (venäjänkielinen) ei suostunut ottamaan pyörää kyytiin! Valehteli, että hän saa sakot, jos ottaa. Linja-autoaseman luukulta ei löytynyt apua, siellä oli ynseä nuori nainen, jonka mutinasta en saanut selvää, käsittääkseni hän ymmärsi minun englantiani. Eräs ystävällinen rouva, joka oli myös lähdössä Haapsaluun, tulkkasi kuskin puheita meille ja yritti puhua hänelle meidän puolestamme. Mikään ei auttanut. Lopulta A sai sijoitettua pyöränsä Tallinnan linja-autoaseman matkatavarasäilytykseen ja pääsimme Haapsaluun

Haapsalusta vuokrasimme sitten molemmille pyörät ja ehdimme vähän kierrellä kaupunkia illalla. Majoituimme Piispanlinnan vieressä olevaan Vanalinna hostelliin. Se on siisti paikka, huoneessamme suihku ja WC sekä käytävällä yhteiskeittiö. Vähän rauhatonta ja kattoikkunaan yöllä sade rummutti kovaa. Aamulla lähdimme sitten Hiidenmaalle. Laiva, jolla meidän piti mennä, oli rikki ja jouduimme odottamaan seuraavaa vuoroa 2 tuntia. Hiidenmaan puolella oli Heltermaan satamassa hirveä myötätuuli. Odottelimme vähän aikaa ja sitten työnsimme pyöriä jonkin matkaa ja lähdimme ajamaan vasta kun metsä vähän meitä suojasi. Satoi aika lailla ja olimme perillä Kärdlassa melko märkiä. Onneksi majapaikkamme Kivijüri külalistemaja (B&B) oli todella miellyttävä, siellä perheen kaksi pitkää ja komeaa poikaa passasi meitä juoksujalkaa ja lämmitti meille saunan (lisämaksusta) ja äiti paistoi aamiaispöytään räiskäleitä meille ja ruotsalaisseurueelle.

Seuraavana päivänä oli kaunis ja lämmin ilma. Kävimme Tahkunan niemellä, missä on suuri majakka, Estonian lapsiuhrien muistomerkki, jatulintarha (kopio) ja kauniit maisemat. Siellä on myös sotamuseo, mutta siihen emme tutustuneet. A ei tullut ihan niemen kärkeen asti, koska tie muuttui hiekkatieksi eli Hiidenmaalla se tarkoittaa pikkukivitietä, pyöreähköjä kiviä, joiden halkaisija on jopa 3 cm. Hankala ajaa, raskas työntääkin pyörää. Sieltä jatkoimme matkaa seuraavaan majapaikkaan Luidjaan. Matkan varrella oli Reigin kirkko, joka oli avoinna ja Körgessaari, missä ensin ajoimme harhaanjohtavan opasteen takia 5 km turhaan. Reigin kirkko on jo kolmas sillä paikalla eikä Körgessaari ole enää saari. Viskoosan kylässä on hieno Viinaköökin lomakylä ja sen ravintolan testasimme, ihan hyvä.

Luidjan holiday villagessa (9 km Körgessaaresta) olimme kaksi yötä – valitettavasti. Siellä huoneemme oli kolmannessa kerroksessa, jonne johtivat jyrkät portaat. Suihku oli ensimmäisessä kerroksessa ja WC toisessa. Huoneemme oli varsinainen pikku prinsessan ullakkokamari, viistokatto, jonka keskiosassakin katto oli niin matalalla, että kun nousin varpailleni, päälaki osui kattoon, eli huonekorkeus alle 180 cm. Ainut hyvä puoli oli kaunis maisema ikkunasta merelle. Vesikin oli pahan makuista ja alakerran baarissa oli myytävänä vain kruunukorkillisia lasipulloja (ja runsaasti alkoholijuomia). Lomakylä oli vielä rakenteilla. Lähettyvillä oli toinen matkailupaikka, jonne ohjasi viitta ”biker friendly”. Valitettavasti paikan nimi ei jäänyt mieleen.

Välipäivänä oli tarkoitus tehdä retki Kõpun niemen kärkeen, missä on kuulemma hyvin kaunista. Ajoimme vain Kõpun majakalle, joka on Hiidenmaan vanhin majakka. Alkuperäisessä on poltettu nuotiota, siitä kai tulee vironkielen sana tuletorni. Minä kiipesin torniin, A on käynyt siellä joskus aikaisemmin ryhmän kanssa. Ihmettelin, miten lyhytjalkainen A on päässyt portaita ylös ja vielä ryhmän mukana. Porrasväli on melkoisen korkea ja kiipeäminen on raskasta. Jouduin pysähtymään hengittämään aina muutaman askelman jälkeen. Aika komeat maisemat tornista kyllä näkyivät. Sää ei ollut ihan kirkas, mutta ei onneksi satanutkaan. Tornilta niemen kärkeen tie jatkui pikkukivitienä ja niin käännyimme takaisin. Meillä oli eväät mukana ja melko lähellä oli Rebastemägi ja siellä lyhyt opastettu luontopolku. Niinpä otimme reput selkään ja lähdimme kiertämään polkua. Polulla oli monet portaat ja ne johdattivat meidät lopulta Hiidenmaan korkeimmalle kohdalle, 63,5 metriä korkealle! Siellä on ollut Körgessaaren sivukappeli, jonka Reigin papin apupappi oli polttanut, kun ei viitsinyt kiivetä mäelle.

Seuraavana aamuna heräsimme varhain ehtiäksemme Sõruun ja sieltä lautalla Saarenmaalle. Satoi kaatamalla, ja A julisti, että hän haluaa lähteä kotiin! Reitin suunta kotiin oli n. 25 km sama kuin Sõrun satamaan. Ilma kirkastui ja lopulta päätimme jatkaa matkaa suunnitelmien mukaan. Saarenmaan puolella ajoimme Metskülaan, missä majoitus oli Uustalun turismitalussa, eli entiselle maalaistilalle oli rakennettu 1-huoneinen sivurakennus turisteja varten. Tämäkin oli todella kiva paikka, ystävällinen isäntäväki, osasivat kohtalaisesti suomea, kaunis piha ja vähän vanhaakin tallella, eli aitta ja tuulimylly. Emäntä oli perinyt paikan äidiltään, oli itse syntynyt Tallinnassa ja muuttanut tänne viisi vuotta sitten. Aamupuuron meille keitti hänen miehensä.

Täälläkin olimme kaksi yötä. Välipäivänä kävimme katsomassa Pangan törmää. Se on 21 metriä korkea törmä, joka laskeutuu pystysuoraan mereen. tai oikeastaan se alaosastaan kovertuu sisään päin. Se näkyy paremmin ilmakuvista kuin paikan päällä, mutta kyllä siellä reunalla oli aika pelottavaa olla. Niemi on ihan puolipyöreä ja meressä näkyi samanmuotoinen aaltoviiva. Viime kesänä ei käyty katsomassa sitä, kun en silloin löytänyt majapaikkaa sopivasta kohdasta. Paluumatkalla kävimme myös Metskülan punaisessa ortodoksisessa kirkossa, jota esitteli hyvin vanha kirkonisäntä. Seurakunnassa on joskus 1. maailmansodan aikoihin ollut yli 1000 jäsentä, nyt enää 13.

Saarenmaalta palasimme vielä Hiidenmaalle ja kävimme Kassarin saarella. Siellä majapaikkamme Orjakussa oli matkan idyllisin, vanha maatila, missä edelleen oli lampaita, talon lähellä 10 kpl ja jossain muualla 20. Päärakennus oli uusi, mutta matkailijoille oli remontoitu tilat vanhoihin rakennuksiin. Ruokasali, keittiö ja sosiaalitilat olivat ilmeisesti entisessä navetassa ja majoitustilat aitoissa tai kenties lampolassa. Lisäksi oli yksi vanha rakennus varmaan maatalouden tai lampaiden käytössä. Pihamaalla oli omenapuita ja marjapensaita, vähän syrjemmällä pieni kokoelma neuvostoaikaisia kuorma-autoja ja linja-auto. Emäntämme (tilan nuoriemäntä?) puhuu ja kirjoittaa hyvin suomea. Vanhempi nainen, jolle aamulla maksoimme, ei tainnut osata suomea.

Kassarissa kävimme katsomassa Sääre tirpin, joskaan emme ajaneet ihan niemen päähän. Se on pitkä ja kapea hiekkaniemi. Seuraavaksi Aino Kallaksen kesähuvilaa, jonne oli hyvät opasteet. Kukaan suvusta ei kuulemma enää muutamaan vuoteen ole viettänyt lomaa siellä. Ikkunasta näki yhteen huoneeseen. Jaan Krossin kesäpaikka on myös Kassarissa, mutta sen sijaintia ei paljasteta vieraille. Kassarin vanhaa kirkkoakin kävimme katsomassa.

Loppumatkasta pysähdyimme vielä Vaemlan vanhalla villatehtaalla. Se on mielenkiintoinen paikka ja siellä oli myös hyvä kahvila. Suuremõisan kartanolla pysähdyimme seuraavaksi. Siellä päärakennus on vielä kunnossa ja siellä toimii kaksi oppilaitosta, mutta pääosa vanhoista rakennuksista on raunioina, toivottavasti ne pidetään edes nykyisessä kunnossa. Jaakko de la Gardie on joskus omistanut melkein koko Hiidenmaan. Tämän kartanon on rakennuttanut hänen pojanpojantyttärensä Ebba Stenbock. Sen vieressä on Pühalepan kirkko, mutta se oli suljettu, kuten useimmat Viron kirkot. Haapsalussa olimme vielä yhden yön samassa paikassa kuin menomatkalla.

Meillä oli seitsemän ajopäivää, keskimäärin ajoimme vain 40 km päivässä. Kartalta laskin ajomatkaksi 290 km. Hiidenmaan maanteistä en suuremmin pitänyt, ne olivat suoria, hyväkuntoisia ja mukavia ajaa, mutta tylsiä. Hiekkatiet taas olivat pikkukiveä, vaikeita ajaa ja A kieltäytyikin ajamasta niitä. Saarenmaan puolen hiekkatiet olivat parempia ajaa ja myös maisemiltaan vaihtelevampia. Muita pyöräretkeläisiä emme juuri tavanneet. Triigistä Sõruun lautalla oli nelihenkinen saksalaisseurue, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan pahasti ruostuneella saksantaidollani.

Saarenmaalla 2007

Viron Saarenmaan länsiosan pyöräily näin jälkikäteen ajateltuna meni ihan mukavasti. Alussa oli jännitysmomentteja ja sää oli aluksi kurja, mutta parani päivä päivältä, joten lopusta jäi ihan kiva kuva.

Alku oli tosiaan vähän hankala. Menimme Eckerön Nordlandialla ja laivoilta on vain yksi ainoa bussivuoro, jolla ehtii Kuressaareen ennen klo 18, jolloin pyörävuokraamo menee kiinni. Viime vuonna oli paluumatkan bussikuskin kanssa ongelmia, ei suosiolla ottanut A:n pyörää kyytiin - minä nostin sen silloin ruumaan eikä kuski ottanut sitä ulos. Pelkäsimme, että tänäkin vuonna olisi samoja ongelmia.

A lähti matkalle Vantaalta - ja huomasi lähtiessään aamulla n. klo 6, että pyörän takakumi on tyhjä! Hän kuitenkin työnsi pyörän ensin junaan ja sitten rautatieasemalta Länsisatamaan ja laivaan. Laivalta sitten soitin Kuressaaren pyörävuokraamoon ja pyysin, että korjaisivat A:n pyörän tai jos se ei onnistu, niin sitten hänkin vuokraisi pyörän. Tallinnassa sitten bussikuski sanoi, että pyörä ei mahdu ruumaan, hän tietää, ettei mahdu. Emmehän me sitä näkemättä uskoneet ja ähräsimme pyörän ruumaan; tilaa oli todella vähän ja jouduin ryömimään toiselta puolelta ruumaan sisään siirtelemään muiden matkustajien laukkuja ja samalla A runnoi pyöräänsä sisälle. Lopulta se oli sisällä ja hiuksenhienosti ruuman luukkukin meni kiinni ja niin pääsimme matkaan - bussikuskia hieman nauratti meidän touhumme. A:n pyörä on vähän pienempi kuin esim. minun pyöräni, kai 26 tuuman renkaat ja satula ja ohjaustanko alempana kuin yleensä aikuisten pyörissä. Minun pyöräni ei olisi takuulla mahtunut siihen tilaan.

Pyörävuokraamossa olimme kymmentä vailla kuusi ja siellä oli vielä täysi hulina päällä. A:n pyörään vaihdettiin takakumit eikä siihen ammattimiehiltä kauan mennyt, eikä se myöskään paljon maksanut, vain 10 - 11 euroa. Sen jälkeen ajoimme sateessa 18 km länteen, väärää tietä eli emme maisematietä Looden tammiston kautta, mutta eipä tammista tai merimaisemista olisi suuremmin sateessa nautittukaan. Järve talusta varaamani mökki oli leirintäaluemallia, alueella ei ollut keittokatosta eikä suihku-wc-rakennusta, vain ulkohuussi (siisti) ja kylmävesihana mökin vieressä. Tuntui vähän ankealta, kun olimme lonttimärkiä. Mökissä oli sentään lämpöpatteri ja saimme vaatteemme aamuun mennessä kuiviksi. Isäntä täytti termospulloni (onneksi olin ottanut sen mukaan!) kiehuvalla vedellä ja niin saimme iltateet. Samoin aamulla aamiaisen jälkeen täytätin termokseni ja jatkossa muuallakin joka aamu.

Seuraavana päivänä oli aikomuksemme ajaa Sörven niemen eteläisimpään kärkeen ei Sääreen. Lähes koko päivän satoi ja päivän mittaan myös vastatuuli koveni. Ajoimme Mõntun satamaan saakka, mutta sen pitemmälle emme päässeet, kun toisella puolella oli myrskyävä avomeri eikä ajamisesta tullut mitään. Sääreen olisi siitä ollut vielä 8-10 km. Käännyimme ja ajoimme Sõrve taluun. Siellä oli matkan paras huone - suuri huone, oma WC ja suihku, kaksi leveää sänkyä. Siellä sain myös matkan ainoan lämpimän aterian! Muuten joka paikassa söimme tukevan aamiaisen ja sitten puputimme leipää lopun päivää. Missään ei ollut ravintoloita eikä juuri kahviloitakaan.

Kolmantenakin päivänä satoi, tosin lähinnä tihuttamalla, emmekä kastuneet läpi, kun tuuli samalla kuivasi. Sinä päivänä ajoimme paljon merenrantaa, mutta maisemat olivat aika sumeita. Osasta rantateitä luovuimmekin sovinnolla ja ajelimme suorempia reittejä, etenkin siksi että tiet olivat niemimaalla (ja osin myöhemminkin) hiekkateitä, joilla oli paljon irtokiviä. Erittäin epämiellyttäviä ajaa. Yövyimme Lümandassa Kipi-Koovin matkakeskuksessa. Paikka oli ollut neuvostoaikana rannikkovartiostona, mutta palautettu alkuperäisen maatilan omistajan tyttärelle. Rannikkovartioston toimistorakennus oli ihan laho ja romahtamaisillaan, mutta omistajilla oli aikomus korjata se. Ehkä se omana työnä jotenkin kannattaa, tuntui kyllä järjettömältä. Paikassa oli myös eläimiä, laamoja, vuohia ja aasi. Siellä oli pari leiriä käynnissä, Tallinnan taidekoulun iso leiri ja joku atk-kurssi. Emme saaneet ihan sellaista huonetta kuin olin varannut, mutta kohtuullisen sentään.

Neljäntenä päivänä sää oli jo kohtalaisen hyvä, ajelimme Tagamõisan (pohjoinen niemi) juurella olevaan Anni taluun. Se oli viehättävä paikka, vanha maalaistalo muutettu majoitustiloiksi ja rakennettu vähän aittatilaa lisää. Meidän huoneemme oli entisen navetan ylisillä, siellä oli myös "olohuone" ja sen toisella puolella toinen huone, jossa vanhaisäntä ja -emäntä asuivat (kesällä?). Siellä myös osa rakennuksista oli olkikattoisia. Nuori isäntäpari puhui erinomaisesti suomea, niin lähes kaikki muutkin majapaikkojen vuokraajat. He käyvät ilmeisesti suomen kielen kursseja ja sitten saavat käytännön harjoitusta. Oikein meitä hävetti, kun emme ole viitsineet opetella yhtään viroa.

Sieltä sitten seuraavana päivänä Pidulan kautta Mustjalaan, missä oli peräti kahvila toiminnassa. Oikein fiksu paikka, joku käsityöpaikka + taidenäyttely. Pidulassa olimme tutustuneet Pidulan rappeutuneeseen kartanoon, jota joku suomalainen Lappalainen remontoi. Sen puistossa oli myös jonkinlainen maalinna. Mustjalasta palasimme vielä takaisin Pidulaan ja kävimme kalankasvatuspaikassa - ja sieltä jatkoimme vahingossa väärään suuntaan ja päädyimme Odalätsin lähteille (tai meneekö siellä vesi joesta maan sisään) ja taas Pidulaan ja sieltä etelään päin Kärlaan. Alkuperäinen tarkoituksemme oli ajaa katsomaan Pangan törmää, mutta en löytänyt sieltä päin majapaikkaa, joten luovuimme siitä.

Kärlassa oli myös kiva majapaikka, myös maatilamajoitusta. Tilalla oli 150 lammasta, jotka olivat aika kaukana laitumella, mutta haettiin yöksi kotitalon ympärille, koska pari kuukautta sitten susi tai koira oli tappanut neljä lammasta. Lampaan villoja eivät saa kaupaksi! vaan joutuvat ne usein polttamaan tai hautaamaan.

Seuraavana päivänä olikin sitten vain runsaat 20 km Kuressaareen, joten ehdimme kierrellä kaupunkia ja pistäytyä myös Piispanlinnassa. Kumpikin oli käynyt siellä ennenkin, joten emme tutkineet sitä nyt kovin tarkkaan. Majoitus oli vantaalaisen pariskunnan omistaman omakotitalon yläkerrassa!

Saarenmaan läntinen kierros ei ollut yhtä kiinnostava kuin itäinen. Nähtävyyksiä oli melko vähän - Tehumardin taistelujen muistomerkki, Mikaelin kirkko ja sen saksalaisten tuhoama kellotorni Kihelkonnassa, Mustjalan ja Kärlan kirkot olivat kiinni. Tagamoisassa oli mini-Koguva, mutta ei mitään opasteita tai esitteitä siitä. Maisemat ovat monin paikoin ankeita, entiset viljapellot on neukkuaikana tuhottu tai ainakin sen jälkeen jätetty kesannolle; olivat vesottuneita ja kasvoivat katajaa. Siellä täällä oli rumia neukkuaikaisia kolhoosien asuintaloja - rumia 2-3 -kerroksisia harmaita taloja ja sitten myös suuria rumia navettoja.

Ensi kesälle suunnittelimme jo Hiidenmaan kierrosta. Se on sopivan kokoinen meidän voimillemme. A ei oikein jaksa enää ajaa huonoissa olosuhteissa, päivämatkamme ovat turhankin lyhyitä. Nyt väliin haaveilen sellaisesta reitistä, että ajaisin Tallinnasta Haapsaluun, sieltä Hiidenmaan läpi Saarenmaalle, siellä Mõntuun ja sieltä laivalla Ventspilsiin Latviaan ja sieltä Riikaan. Voi jäädä toteutumatta.

Saarenmaalla ja Muhumaalla 2006

Pyöräretkeni Saarenmaan itäosaan elokuussa 2006 onnistui erinomaisesti. Kumppanillani A:lla (76 v) oli enemmän ongelmia. Ensinnäkin hän otti oman pyörän mukaan, ja vaikka aikaa tuntui olevan runsaasti (muistaakseni noin 2 tuntia) siirtymiseen Meloodiasta linja-autoasemalle, hän saapui bussille viimeisellä sekunnilla. Pyörät pitää laivalla viedä autokannelle ja ne jäivät kannen väärään päähän ja vaikka hän taisteli itsensä sieltä ulos mahdollisimman nopeasti, meni siihen kuitenkin aikaa. Sitten hän lähti satamasta ensin väärään suuntaan, huomasi sen onneksi nopeasti. Iso ongelma oli sitten Tartu maantie, olimme laivalla kartasta katsoneet, että sitä pitkin pääsee aika suoraan linja-autolle, mutta katu olikin remontissa oikein tehokkaasti, suljettu autoilta kokonaan ja sillä oli vain kapea jalankulkuväylä.

Sitten matkan loppupuolella A kaatui pyörällä ja satutti jalkansa. Kaatuminen oli osittain minun syytäni. Kuulin takaani jonkun hälyttävältä kuulostavan tömähdyksen, painoin käsijarrut pohjaan ja ne ovat tosi tehokkaat, pyöräni pysähtyi kuin seinään, eikä takana ajanut A ehtinyt pysäyttää omaa pyöräänsä. Sääreen tuli haava, josta vuoti runsaasti verta. Sidoimme huivilla keittiösieniliinan sen päälle ja ajoimme 3 km Orissaareen, mistä löytyi kauheasta röttelöstä ensiapuasema. Siellä haavaan laitettiin yksi tikki, minusta olisi pitänyt laittaa vähintään 2 tikkiä, ja annettiin ohjeeksi ajokielto ja kylmät kääreet. Menimme sitten ostamaan apteekista laastaria ja neuvottua liuotusvoidetta, istutin A:n apteekin lähellä olevalle penkille ja hain ruokakaupasta herne-maissi-paprika –pussin. A piti sitten pakastepussia haavan päällä pari tuntia, mutta ei suostunut jatkamaan matkaa bussilla vaan halusi ajaa. Jäljellä oli 16 km, kun luovuimme 2 x 5 km nähtävyysmutkasta. Illalla hän oli aika kiltisti paikallaan ja aamulla jalka ei näyttänyt kauhean pahalta. Oli se aika sininen ja turvoksissa, mutta ehkä vähän vähemmän kuin illalla. Seuraavana päivänä ajoimme Kuressaareen, n. 40 km, kävelimme vähän keskustassa, jätin A:n puistoon siksi aikaa, kun kävin Piispanlinnassa, joka on Saarenmaan tärkein nähtävyys ja museo. Illalla A:n jalka oli aikamoisen kipeä, haavan alapuolelle oli kertynyt suuren suuri rakko – vai onko se kellukka, ainakin 5 cm halkaisijaltaan ja muutenkin jalka oli aika turvoksissa ja musta. Selvittiin kuitenkin jotenkin aamulla bussiin kuskin vastustuksesta huolimatta ja laivaan ja A kotiin ja seuraavana aamuna lääkäriin.

Sairaskertomuksesta matkakertomukseen: Minä siis vuokrasin pyörän Kuressaaresta, vuokraamo oli aivan linja-autoaseman lähellä ja ehdin sinne ennen klo 18. Olin kyllä lähettänyt heille viestin, että odottaisivat minua, kun bussini tulee vasta kymmentä vailla. Pyörän vuokra oli muuten kalliimpi kuin Gotlannissa tänä kesänä, vaikka muuten kaikki onkin halvempaa. Lähdimme saman tien ensimmäiseen yöpymispaikkaan, Ruusi taluun, mikä oli n. 10 km:n päässä ja syrjässä Kuressaari – Leisi tieltä. Pidin paikasta, nukuimme aitassa, mutta keittiö, suihku ja WC olivat lähellä pihan toisella puolella. Ei muita matkailijoita. Isäntäväki, etenkin isäntä, puhui hyvin suomea ja oli ihan mielenkiintoista keskustella heidän kanssaan. Seuraavana päivänä tutustuimme ensin Kaalin meteoriittikraateriin, joka on maailman 8. suurin, täyspyöreä, ylhäällä halkaisija 110 m, pohjalla pieni järvi. Matkalla Leisiin näimme myös Anglan tuulimyllyt ja niiden vierellä perinteisiä keinuja ym. leikkivälineitä. Seuraava majapaikka oli Hiieväljassa vähän matkaa itään Leisistä, Välja talu. Sekin hyvä paikka, meillä oli käytössä suuri ainakin 5 hengen huone – tai huoneisto, ei kokonaisia väliseiniä. Sielläkin isäntä keskusteli kanssamme innokkaasti suomeksi. Muitakin asukkaita oli, muut päärakennuksessa ja yksi saksalaispariskunta teltassa. Tämä on varmaan suosittu majapaikka, melko lähellä Hiidenmaalle menevien laivojen satamaa.

Illalla jo alkoi sataa ja seuraavana aamuna sade oli tauotonta. Pakko oli jatkaa matkaa. Päivä olikin aika rankka, sateen lisäksi matkalla Orissaareen, 25 km, oli kauheaa tietyömaata 10 km ja vähemmän pahaa n. 5 km. Tällä reitillä oli tarkoitus nauttia merimaisemista, mutta aikomukseksi jäi, eipä sateessa kovin kauas näe eikä edes innosta. Ohitimme Maasin linnoituksen, koska satoi (ja paluumatkalla sitten yllämain. syystä). Orissaaressa söimme sitten erittäin halvan lounaan. Tarkoitus oli mennä kahvikuppiviitan suuntaan 70 metriä, vaan eipä laskettu metrejä ja kun nähtiin veitsi ja haarukka ja sana catering yhden talon seinässä, mentiin sinne sisään. Syötiin kasviskeitto, maito, leipä ja vielä joku vanukas, kaikki yhteensä 13 kruunua eli alle 1 euro. Sitten meille selvisi, että olimme syöneet opiskelija-asuntolassa!

Sade oli sillä välin lakannut ja loppumatka Koguvan kylään oli 12 – 15 km. Muhumaalle menee Saarenmaalta maantiesilta ja sillä oli jonkin verran vastatuulta, muuten loppumatka meni hyvin. Koguvan museokylässä olimme 2 yötä Jaagu talussa. Kylän talot ovat vanhoja ja entisöityjä tai ainakin tyyliin sopivia ja niistä ainakin kuudessa on turisteille majoitusta, hienoin Vanatoa, jossa on myös ravintola. Lisäksi kylässä on museo. Yritän panna oheen yhden kuvan kylästä. Kylän suuri poika on runoilija Juhan Smuul jonka upea näköispatsas katseli korkealta mäeltä merta. En ole yleensä näköispatsaiden ihailija, mutta tästä pidin. Jaagu talun emäntä puhui myös melko hyvin suomea. Hän oli vasta pudonnut portailta ja kulki jalka kipsissä kainalosauvoilla ja oli innokas seurustelemaan. Välipäivänä olimme aikoneet kiertää Muhun saarta, mutta laskimme sitten, että kilometrejä tulee turhan paljon ja kun oli vähän tuultakin, tyydyimme ajamaan vain saaren keskustaan Liivaan. Siellä kävimme mm. kirkossa, joka oli tuhoutunut lähes täysin viime sodassa ja nyt 1990-luvulla korjattu. Muhumaalla on oma kulttuurinsa, lähinnä näimme vanhaa rakennuskulttuuria ja tekstiilejä. Siellä morsiamien on pitänyt kutoa kangaspuissa villainen peitto. Taitavammat ovat sitten koristelleet vielä peiton koruompeleilla ja ne ovat todella upeita.

Muhumaan ja koko Saarenmaan kulttuuri ja luonto säilyivät melko hyvin sen ansiosta, että saaret olivat neukkuaikana suljettuja. Niille eivät turistit päässeet eivätkä paikalliset helposti matkailemaan muualla. Paikallisista muistaakseni kolmannes pakeni pois sieltä, lähinnä Ruotsiin. Saksalaissyntyiset lähtivät jossain vaiheessa (1939 tai 1940) Saksaan, mutta pääosa heistä palasi takaisin saksalaismiehityksen aikana.

Päivittäiset ajomatkat olivat vain noin 40 km ja rauhalliseen tahtiin. Sää oli yhtä päivää lukuun ottamatta ihan hyvä, loppuvaiheessa lievää myötätuultakin. Paluumatkan selostus taitaa olla riittävässä määrin alkukappaleessa. Kaikki majapaikat olivat ihan hyviä ja siistejä, hinnat 10 – 24 euroa hengeltä. Kahdessa paikassa, Välja talussa ja Suure töllu puhkemajassa, 3 km Kuressaaresta, oli oma WC ja suihku, muualla yhteiset muiden matkustavaisten kanssa, mutta joko heitä ei ollut tai eivät häirinneet. Paitsi Laimjalassa Orissaaren ja Kuressaaren välillä. Siellä oli ihan kelvollinen ulkohuussi + vesipiste sekä saunassa suihku, mutta siellä oli samaan aikaan 10 SOS-lapsikylän lasta + aikuista, joten jonoja syntyi ja oli rauhatonta. Suure töllu oli hotelli tai pikemminkin motelli, muut yksityistalojen yhteydessä olevia majoitustiloja.

Loppuun vielä kuva Kuressaaren piispanlinnasta ja sen katolta

Gotlannin eteläosan retki 2006

Toinen pyöräretkeni ystäväni B:n kanssa Gotlantiin kesällä 2006 onnistui erinomaisesti. Ainoa ongelmavaihe oli Tukholman lentokentällä. Siellä pitää vaihtaa konetta ja jatkolento on kotimaanlento, joten matkatavarat pitää tullata. Pyörälaukkuni eivät kuitenkaan tulleet hihnalle. Aikaa koneenvaihtoon oli 55 minuuttia, tulo- ja lähtöterminaalit hyvin kaukana toisistaan terminaalin eri päissä. Lopulta löysin yhdeltä tiskiltä miehen, joka tiesi, missä laukkuni ovat ja vei minut niiden luokse. Matkakumppanini B oli jäänyt varmuuden vuoksi tulohihnalle vahtimaan, josko laukkuni sittenkin tulisivat. Väliimme ehti tulla noin 300 saksalaista ja kesti hetken aikaa, ennen kuin näimme toisemme. Sitten juoksimme kentän toiseen päähän, siellä matkaselvitykseen, joka ensin ilmoitti, että olemme myöhässä, soitti ilmeisesti lähtöportille ja sai lähettää meidät sinne. Ruumaan tarkoitetut laukut piti sitten viedä käsimatkatavaroiden turvatarkastuksen läpi. Siellä löytyi B:n ruumaan tarkoitetusta laukusta pieni vihannesveitsi. Luovutimme sen lopulta tarkastajille ja jatkoimme portille. Sieltä meidän talutettiin koneen luo, matkatavaramme pantiin ruumaan ja pääsimme koneeseen ja kone ilmaan.

Visbyssä haimme sitten vuokrapyörät, eivät ihan yhtä hyvät kuin edellisellä kerralla, ja lähdimme saman tien ajamaan saaren poikki Åminneen, noin 40 km ihanassa myötätuulessa. Majoitus leirintäalueen mökissä. Siitä paloivat proput, kun yritimme keittää vettä kahvinkeittimellä. Onneksi henkilökunta oli vielä paikalla, olisivat poistuneet 15 min. myöhemmin, ja niin saimme proput mökkiin ja uuden kahvinkeittimenkin – jota tosin emme testanneet, vaan keitimme teeveden kattilassa. Illalla kävimme vielä uimassa, minä heitin talviturkin Itämereen, vesi oli melko lämmintä ja puhdasta, hieno hiekkaranta. Seuraavana päivänä lähdimme kohti Gotlannin eteläosaa. Pyöräily Gotlannissa on siitä mukavaa, että maasto on hyvin tasaista, mäet harvinaisia ja maisemat kauniita – tosin ottamissani kuvissa näkyy lähinnä kuivia kivikoita. Kirkkoja saarella on 50 kpl (vai peräti 90?), pääosa rakennettu 1200-luvulla (osa vielä vanhemman kirkon ”från rumerska tiden” paikalle). Niitä on tiepuolessa mukavasti 10 – 20 km välein, ovet auki, joten sisälle pääsee ihailemaan niitä ja samalla istumaan ja vilvoittelemaan helteestä. Niiden yhteydessä on myös jonkinlainen yleensä siisti ulkohuone. Gotlannissa on hyvin merkitty pyöräilyreitti Gotlandsleden. Noudatimme sitä pääasiassa silloin kun se kulki asfaltoituja teitä pitkin. Hiekkatiereitit olisivat varmaan vielä mielenkiintoisempia ja kauniimpia, mutta toisaalta ne ovat paljon pitempiä, joten helteessä luovuimme niistä pääosin, samoin joistakin suunnitelluista nähtävyyskohteista. Toisena päivänä ajoimme Åminnesta Gardaan Ekängeniin. Tällä matkalla ajoimme yhden hiekkatiepätkän ja jouduimme sillä lehmihakaan, jossa oli ainakin 20 yksi – tai kaksivuotiasta mullikkaa ja vasikkaa. Ne onneksi pelkäsivät meitä vielä enemmän kuin me niitä. Haan jälkeen ajoimme 1,5 km² -laajuisen (!) luonnonsuojelualueen poikki, mistä osa oli aarniometsää. Oli siellä yksi aika pimeä kohta, eli tiheässä korkeita puita. Pyöränkumit olivat hiekkatiellä melkoisella koetuksella, tie oli päällystetty teräväsärmäisellä soralla.

Sää oli koko ajan helteinen ja aurinkoinen. Siinä määrin, että yhtenä päivänä poltin selkäni, vaikka minulla oli silkkipusero päällä. Uimarannalla olin tosin hetken aikaa ilman puseroa. Matkalla uitiinkin monta kertaa, vesi oli yleensä lämmintä, paitsi eteläisimmässä kärjessä, ja myös melko puhdasta. Visbytä lähestyttäessä rannat alkoivat likaantua. Yhtenä päivänä emme pyöräilleet lainkaan, olimme Klintehamnissa Gannarvegårdissa kaksi yötä ja välipäivänä kävimme Stora Karlsöllä, missä on Ruotsin vanhimmat tiedetyt kivikautiset asumukset eli siellä on ollut pisimpään pysyvää asutusta. Nykyään se on käsittääkseni lähinnä lintu- ym. luontoharrastajien saari. Teimme siellä opastetun parituntisen kierroksen. Opas puhui selkeää ruotsia, pysähdeltiin noin 50 metrin välein ihmettelemään jotain kasvia tai kivikasaa, minä ihailin lähinnä maisemia ja peilityyntä merta. Kierroksen aloitti pieni esitelmä saaren museossa, lähinnä opas esitteli täytettyjä lintuja, joista muistan suomennetut nimet etelänkiisla, ruokki ja haahka. Siellä oli lajiluettelo monella kielellä, mutta tutustuin siihen vasta retken jälkeen enkä enää tietenkään muistanut nimiä ruotsiksi.

Gannarvegård oli muuten viehättävä majapaikka. Se on (nykyään) hevostila, 43 hevosta ja ponia, joista 3 ravuria. Muut sitten ratsuja tai varsoja. Kun saavuimme sinne, näimme kaksi ratsastusryhmää: isot tytöt olivat ilman satuloita lähdössä uittamaan hevosia, pienemmät tytöt olivat kentällä ratsastustunnilla. En tiedä, olivatko kaikki leiriläisiä vai osa tuntiratsastajia. Kartanossa toimii myös kahvilaravintola ja sen parvekkeelta ja vähän pihaltakin on upea maisema merelle, näkyvissä Lilla Karlsö.

Viimeisen yön vietimme Kneippbyssä Visbyn eteläpuolella. Se on Peppi Pitkätossun Huvikummun ympärille rakennettu ja alati laajeneva huvipuisto ja majoitustiloja. Olimme varanneet Bed and Breakfast –huoneen. Sen ikkunan ulkopuolella oli karting-rata, ja talon päätyyn oltiin rakentamassa kai toista samanlaista. Molemmilta suunnilta tuli huoneeseen hirveä melu. Ei voitu levätä sen päivän ajelun jälkeen, vaan lähdimme katselemaan Visbytä. Siellä oli hirveästi ihmisiä Almedalsveckanin takia, eli joka vuosi kaikkien puolueiden edustajat tulevat kokoukseen Visbyhyn. Ihanan kaunis kaupunki sentään näkyi ihmislaumoista huolimatta. Syömäänkin mahduttiin, ei kuitenkaan kahville mihinkään kahvilaan, missä olisi Visa kelvannut.

Kaikkiaan olimme Gotlannissa tiistaista tiistaihin ja ajettiin arviolta 300 km eli keskimäärin 50 km päivässä. Museot jäivät näkemättä, olivat joko liian syrjässä, olimme paikalla ennen niiden aukeamista tai ajoimme vahingossa tai tarkoituksella ohi. Raukkeja näimme runsaasti etelärannalla. Ne ovat luonnon kalkkipitoisesta kivestä muovaamia patsaita ym. ihmeellisiä muotoja. Gotlannin päällä on joskus miljoonia vai oliko se satoja miljoonia vuosia sitten ollut trooppinen meri, ja sen jäljiltä siellä on raukkeja, luolia ym.

Gotlannin pyöräretki 2004

Gotlannissa pyöräilin ystäväni B:n kanssa kesäkuun alussa 2004, jolloin jäin eläkkeelle ja ystävällenikin se sopi töiden puolesta. Ajankohta oli kuitenkin Gotlannissa lomailua ajatellen viikkoa liian aikainen. Ruotsissa koululomat eivät olleet vielä alkaneet ja niin Gotlannissa lomakylät, ravintolat ja jotkut museotkin viettivät vielä talviunta. Valitsimme pohjoisen reitin, joka löytyi matkaesitteistä ja tilasimme siihen vuokrapyörät ja majoitukset pakettina. Retkellä nähtiin ja koettiin paljon, välillä nautittiin pyöräilystä ja maisemista, väliin olosuhteet olivat lähes ylivoimaiset.

Lähdimme matkaan Oulusta lentokoneella kesäkuun alussa aamulla jo 6.15. Vaihto Arlandasssa ja olimme jo yhdeksän jälkeen aamulla Visbyssä. Sinä päivänä kiertelimme 3,5 km pitkän muurin ympäröimää Visbyn vanhaa kaupunkia, vuokrasimme pyörät, ajoimme Kneippyhyn ja majoituimme sinne. Mukava pikku mökki, huone ja keittiö, wc ja suihku, iso parveke. Kneippbyssä on myös Peppi Pitkätossun Huvikumpu, mutta se oli lasten kesämaassa, jonne oli hirveä pääsymaksu. Illalla ajelimme vielä katsomassa retkemme viimeistä majapaikkaa, Fridhemiä.

Sää oli Gotlannissa lämpimämpi kuin Suomessa, mutta viileää sielläkin, lämpimimmilläänkin alle 20. Ensimmäisenä yönä kuuntelimme melkoista rajuilmaa ja aamulla tuuli oli melkoinen, onneksi alkumatkalla sivumyötäinen. Ensimmäisenä päivänä ajoimme Ihrevikeniin Ihrebadeniin, missä olimme ainoat asiakkaat, avain oli jätetty postilaatikkoon. Matkalla tutustuimme Lummelundin luoliin. Luonnon muovaamia luolia on siellä muutama kilometri ja parisataa metriä on sellaista, missä turistit voivat kävellä sementtilattialla ja ihailla tippukivimuodostelmia. Siellä on joskus ammoin 400 miljooonaa vuotta sitten ollut trooppinen ilmasto ja meressä koralleja.

Teimme myös Lummelundin kirkon kautta mutkan niin kuin Gotlandsleden opasti. Tuuli oli kääntynyt sivuvastaiseksi , paikoin oli myös hirveää vastatuulta. Toinen poikkeama päätieltä oli rannalla oleva Lickershamn, minne näkyi suuri Jungfru-raukki. Söimme siellä ja kuulimme, että tuulen voimakkuus oli 20 metriä sekunnissa, ilmankos polkeminen väliin oli epätoivoisen raskasta. Ihrevikenissä edelleen myrskysi, paikka tosiaan ihan autio, huoneemme pienenpieni ja siinä vain yksi kerrossänky. Onneksi siellä oli iso yhteiskeittiö, johon siis mahduimme ruhtinaallisesti. Suihkussa lämmin vesi maksoi 10 kruunua/3 minuuttia! Kävelimme läheiselle näköalapaikalle korkealle kalliolle ihailemaan ja kuvaamaan ihania maisemia ja myös rantaa pitkin.

Koska olimme melko väsyneitä tuon n. 45 km pitkän tuulisen päiväajon jälkeen ja seuraavan päivän ajomatka näytti tosi pitkältä kartalla, päätimme jo illalla jättää suosiolla ohjelmasta pois kaikki Gotlandsledenin ylimääräiset mutkat. Matkalla huomasimme, että ne tai ainakin jotkut niistä olivat hiekkateitä ja koska matkakumppanini B hinasi pyöränsä perässä pyöräkärryä, emme olisi mitenkään jaksaneet ajaa niitä.

Tiistaiaamu Ihrevikenissä oli uskomattoman kaunis, meri oli lähes peilityyni ja aurinko paistoi. Lähdimme sitten polkemaan kohti Fåröta. Maisemat olivat paljolti kuivia kallioisia kankaita ja nummia, katajia ja käkkärämäntyjä. Tiepuolessa paljon erilaisia kauniita kukkia. Verikurjenpolvi, kielo, sininen kaunis blåeld eli neidonkieli jne.

Suomesta lähtiessä kukki vasta tuomi, Gotlannissa orapihlaja, hevoskastanja, sireeni ja iso pensas, jossa isoja roikkuvia keltaisia kukkaterttuja. Tuoksu paikoin huumaava.

Kappelshamnissa ravintolassa oli kyltti avoinna klo 12-, ohitimme sen, mutta suunnittelimme, että syömme siellä paluumatkalla. Silloin sitten selvisi selvisi, että se oli huijausta. Saimme mennessä Kappelshamnin leirintäalueella sentään kahvia ja jäätelöä. Leirintäalueen hoitaja oli porvoolainen, joka oli asunut Gotlannissa jo yli 30 vuotta ja puhui mieluummin (ja paljon) ruotsia. Hän neuvoi meille tiet eteenpäin (ei gotlandsledenille!) ja niin jatkoimme eteenpäin. Pysähdyimme lähellä Fårösundia Bungessa, siellä oli mahtava museo, missä oli taloja ym. 1600-1800 –luvuilta.

Fårösundissa B oli aika poikki. Ostimme kaupasta vähän evästä, huomasimme että kaupunki oli aika olematon palveluiltaan ja siirryimme lautalla Fårön puolelle. Meillä oli vielä 18 km majapaikkaan Sudersandsvikin semesterbyhyn, missä avain jälleen oli postilaatikossa odottamassa. Siellä sentään oli muitakin asiakkaita, nuoria ja vanhoja. Illalla kävelimme vielä rannalle katsomaan lentohiekkadyynejä. Sen enempää emme niitä nähneetkään, seuraavana päivänä ilma ei suosinut eivätkä voimat riittäneet. Lähellä olisi ollut Ulla Hau eli suurin hiekkadyynialue.

Seuraavana aamuna lähdimme sitten kiertämään Fårön pisimmän nähtävyysreitin, jonka varrella oli pari vanhaa maalaistaloa ja ennen kaikkea raukit. Niitä oli paljon. Ensin saavuimme Langhammarsiin, missä on mm. korkein eli 8 m korkea raukki, kuin Pääsiäissaarten patsas, mutta luonnon eli veden muovaama. Raukit eli niiden alkuperäinen kalkkikivikallio on aikoinaan ollut meren alla ja niin meri on ne muovannut. Siellä oli myös maassa kaikenlaisia mielenkiintoisia kiviä, mm. selväsikin korallifossiileja, myös samannäköistä kiveä kuin tippukiviluolan tippukivet.

Langhammarsiin saakka oli pikkuisen sadellut, toisaalta tuuli oli pikemminkin myötäinen. Kun sieltä jatkoimme Helgumannin kalastajakylän kautta Digerhuvud-raukeille, tuuli kääntyi vastaiseksi ja lisäksi ilma kylmeni. Lopulta maisemistakaan en enää paljon jaksanut nauttia, kun paleli (päällä sekä verryttelypuku että tuulipuku), väsytti vastatuuleen ajaminen ja lisäksi nälkä alkoi olla jo melkoinen. Kartalla oli Lautersiin merkitty ravintola, mutta eipä sitä löytynyt, oli vielä ilmeisesti suljettu. Niinpä emme päässeet lämmittelemään emmekä syömään. B jaksoi tällä kertaa minua paremmin, hänellä ei nyt ollut kärryä hinattavana. Lopulta tulimme kirkolle ja sieltä löytyi ravintola ja lounasta. Myös kauppa, josta löytyi iltapalatarpeet.

Aamulla varhain lähdimme sitten pyöräilemään takaisinpäin kohti Ihrevikeniä, lähes samaa reittiä. Matkaselosteen mukaan olisi pitänyt ajaa vähän etelämpää mutka, mutta emme luottaneet jaksamiseemme etenkin kun säätiedotus ennusti jälleen vastatuulta ja lisäksi ukkosta. Ukonilmaa ei sentään tullut, eikä pahaa vastatuultakaan. Fårösundin kaupasta ostettiin taas leipää ja juustoa ilta- ja aamupalaksi. Bungessa odotimme vähän aikaa ravintolan aukeamista (klo 10) ja söimme saffronpannkaka salmbärsyltin eli karhunvatukkahillon sekä kermavaahdon kanssa ja kahvia. Olipa hyvää. Pannukakussa oli riisiä, mantelirouhetta ja värinä ja mausteena saframia. Rutessa pysähdyimme ja kävimme kirkossa, sekin alkuaan 1200-luvulla rakennettu niin kuin monet Gotlannin 90 kirkosta. Aika reilusti kirkkoja 60000 asukasta varten.

Lounaan ja samalla levähdystauon olimme suunnitelleet nauttivamme Kappelshamnissa, mutta eihän se ravintola auki ollutkaan. Nyt tiepuolessa oli kyltti, että se avataan klo 17, ilmeisesti sinä iltana ensi kertaa talven jälkeen. Tämä vähän laski mielialaa. Lopulta pysähdyimme tiepuoleen ja kaiteeseen nojaten söimme yhdet suuret sämpylät juuston kanssa, kummallekin jäi vielä illaksi ja aamuksi jaettavaksi yksi sämpylä. Onneksi olin ostanut jättikokoiset ciabatta-sämpylät niin ei tarvinnut nälkää nähdä.

Ihrebadenissa oli nyt vähän enemmän elämää. Isäntäväki ja muu henkilökunta oli valmistelemassa paikan avajaisia, jotka olivat seuraavana päivänä. Myös iso nuorisojoukko oli pysähtynyt sinne, jatkoivat kohta matkaa. Yksi toinen pariskunta yöpyi tällä kertaa siellä myös.

Seuraavana päivänä ajoimme sitten suorinta tietä Visbyhyn, kahvit vain nautimme välillä Krusmyntagårdenissa, mutta emme tutustuneet sen yrttitarhoihin. Nyt majoitus oli 6 km Visbystä etelään Fridhemissä. Se on alun perin prinsessa Eugenien (1830-1889), kuningas Oskar I:n tyttären, kesäpaikka. Kaunis puinen sveitsiläistyylinen päärakennus, lisäksi monta pikkutaloa ja vähän uudempi bungalow, missä meillä oli siisti huone – ja ankarat siivousohjeet, peilitkin piti pestä, sekä ukaasi jälkilaskutuksesta ellei siivous isäntäväkeä tyydytä. Paikan omistavat nykyään NMKY ja NNKY. Miljöö oli tosi viehättävä, vehreä kaunis puisto, ehkä jo vähän ylikasvanut ja ränsistynyt, meren rannalla, maisemana mm. Högklint eli korkea rantajyrkänne, jolla kävimmekin seuraavana päivänä. Olimme Fridhemissä kaksi yötä. Siellä majoitukseen kuului aamiainenkin, tuntui ihan ylelliseltä.

Sunnuntaina lähdimme retkelle Viikinkikylään, noin 25 km Visbystä etelään. Etsimme sitä aikamme, löysimme matkalta kivikautisen haudan ja pronssikautisen haudan, jossa kivet oli aseteltu veneen muotoon ja kauniin satamarannan, mutta emme Viikinkikylää. Rantakierroksen jälkeen palasimme sitten 2 km Toftan kirkolle, jossa saimme paikalliselta ajo-ohjeen n. 5 km etelään Tofta gårdin lähelle. Gård löytyi ja sieltä ravintola. Ruokaa odotellessa luimme ruotsinkielistä Gotlannin esitettä ja huomasimme, että Viikinkikylä avataan vasta 18.6.! Aiemmin olimme lukeneet edellisenä vuonna painettua englanninkielistä ja sen mukaan kylä avataan 10.6. Ajoimme kuitenkin sitten eteenpäin, kylä oli ihan lähellä. Sitä ympäröi valliaita, jonka yli johti ilmeisesti lomakylän lasten tallaama polku. Kiipesimme vallin päälle, katselimme vähän aikaa kylän taloja ja totesimme että nähty on ja lähdimme takaisin kohti Fridhemiä. Lepäilimme vähän aikaa ja lähdimme vielä katselemaan Visbytä, tällä kertaa enemmän muurin ulkopuolista osaa.

Seuraavana päivänä ajoimme aamupäivällä tavaroinemme lentokentälle ja jätimme tavarat sinne säilytykseen. Sitten palautimme pyörät ja kärryn pyörävuokraamoon ja menimme maakuntamuseoon. Se on todella mielenkiintoinen, olimme vain molemmat aika väsyneitä. Kahvin avulla jaksoimme kiertää historiallisen museon, luonnontieteellinen jäi näkemättä. Sitten vielä vähän kiertelyä vanhassa kaupungissa, vähän kaupoissa kiertelyä ilman ostoksia ja kehno pastapäivällinen. Päätimme kävellä lentokentälle. Sinne oli suoraa mutta tylsää tietä n. 4 km, mutta päätimme kävellä kauniin rantatien kautta. Reitti oli vähän pitempi kuin olimme arvioineet, mutta lopulta saavuimme kentälle erittäin hyvissä ajoin.

Lento Ouluun oli taas Tukholman kautta ja Arlandassa odotusta oli melkein 2 tuntia. Oulussa olimme tiistaina 15.6. n. 1.30 ja sieltä ajoin kotiin. Matkalla näimme 7!!! hirveä. En ole vuosiin nähnyt ainuttakaan ja nyt 7. Ensin yksi oli kuin patsas tien sivussa, sitten 4, kaksi seisoi keskellä tietä ja toiset molemmin puolin tietä. Pysäytin ja odotin kunnes perhe oli siirtynyt toiselle puolelle. Vähän matkan päässä oli vielä 2 hirveä aikeissa ylittää tie, pysäytin ja odotin kunnes olivat menneet. Tämän jälkeen ajoin aika varovasti ja hitaasti. Vein B:n kotiinsa ja itse selvisin kotona sänkyyn viideltä. B:llä oli kaiken lisäksi seuraavana päivänä työpäivä

Matkaan kaikkineen olimme hyvin tyytyväisiä. Tyytyväisiä olimme myös itseemme, kun olimme sen onnistuneesti suorittaneet. Ajokilometrejä kertyi arviolta 370 km, päivämatkat varsinaisina matkapäivinä 45- 70 km, lisäksi parina Visbypäivänä 15-20. Mitään isoja ongelmia ei ollut, pyörät toimivat hyvin (hyviä Crescentejä, 3 vaihdetta, 3 jarrua), ei puhjennut kumi, ei kumpikaan kaatunut. Monenlaisia maisemia, maastoja, kukkia, lampaita, hevosia, kirkkoja, raukkeja, maalaistaloja, tuulimyllyjä jne nähty ja tavattu erittäin ystävällisiä ja palvelualttiita ihmisiä. Ingmar Bergmanin taloa emme löytäneet – sen sijainti ei ollut julkista tietoa.