Saarenmaalla 2007

Viron Saarenmaan länsiosan pyöräily näin jälkikäteen ajateltuna meni ihan mukavasti. Alussa oli jännitysmomentteja ja sää oli aluksi kurja, mutta parani päivä päivältä, joten lopusta jäi ihan kiva kuva.

Alku oli tosiaan vähän hankala. Menimme Eckerön Nordlandialla ja laivoilta on vain yksi ainoa bussivuoro, jolla ehtii Kuressaareen ennen klo 18, jolloin pyörävuokraamo menee kiinni. Viime vuonna oli paluumatkan bussikuskin kanssa ongelmia, ei suosiolla ottanut A:n pyörää kyytiin - minä nostin sen silloin ruumaan eikä kuski ottanut sitä ulos. Pelkäsimme, että tänäkin vuonna olisi samoja ongelmia.

A lähti matkalle Vantaalta - ja huomasi lähtiessään aamulla n. klo 6, että pyörän takakumi on tyhjä! Hän kuitenkin työnsi pyörän ensin junaan ja sitten rautatieasemalta Länsisatamaan ja laivaan. Laivalta sitten soitin Kuressaaren pyörävuokraamoon ja pyysin, että korjaisivat A:n pyörän tai jos se ei onnistu, niin sitten hänkin vuokraisi pyörän. Tallinnassa sitten bussikuski sanoi, että pyörä ei mahdu ruumaan, hän tietää, ettei mahdu. Emmehän me sitä näkemättä uskoneet ja ähräsimme pyörän ruumaan; tilaa oli todella vähän ja jouduin ryömimään toiselta puolelta ruumaan sisään siirtelemään muiden matkustajien laukkuja ja samalla A runnoi pyöräänsä sisälle. Lopulta se oli sisällä ja hiuksenhienosti ruuman luukkukin meni kiinni ja niin pääsimme matkaan - bussikuskia hieman nauratti meidän touhumme. A:n pyörä on vähän pienempi kuin esim. minun pyöräni, kai 26 tuuman renkaat ja satula ja ohjaustanko alempana kuin yleensä aikuisten pyörissä. Minun pyöräni ei olisi takuulla mahtunut siihen tilaan.

Pyörävuokraamossa olimme kymmentä vailla kuusi ja siellä oli vielä täysi hulina päällä. A:n pyörään vaihdettiin takakumit eikä siihen ammattimiehiltä kauan mennyt, eikä se myöskään paljon maksanut, vain 10 - 11 euroa. Sen jälkeen ajoimme sateessa 18 km länteen, väärää tietä eli emme maisematietä Looden tammiston kautta, mutta eipä tammista tai merimaisemista olisi suuremmin sateessa nautittukaan. Järve talusta varaamani mökki oli leirintäaluemallia, alueella ei ollut keittokatosta eikä suihku-wc-rakennusta, vain ulkohuussi (siisti) ja kylmävesihana mökin vieressä. Tuntui vähän ankealta, kun olimme lonttimärkiä. Mökissä oli sentään lämpöpatteri ja saimme vaatteemme aamuun mennessä kuiviksi. Isäntä täytti termospulloni (onneksi olin ottanut sen mukaan!) kiehuvalla vedellä ja niin saimme iltateet. Samoin aamulla aamiaisen jälkeen täytätin termokseni ja jatkossa muuallakin joka aamu.

Seuraavana päivänä oli aikomuksemme ajaa Sörven niemen eteläisimpään kärkeen ei Sääreen. Lähes koko päivän satoi ja päivän mittaan myös vastatuuli koveni. Ajoimme Mõntun satamaan saakka, mutta sen pitemmälle emme päässeet, kun toisella puolella oli myrskyävä avomeri eikä ajamisesta tullut mitään. Sääreen olisi siitä ollut vielä 8-10 km. Käännyimme ja ajoimme Sõrve taluun. Siellä oli matkan paras huone - suuri huone, oma WC ja suihku, kaksi leveää sänkyä. Siellä sain myös matkan ainoan lämpimän aterian! Muuten joka paikassa söimme tukevan aamiaisen ja sitten puputimme leipää lopun päivää. Missään ei ollut ravintoloita eikä juuri kahviloitakaan.

Kolmantenakin päivänä satoi, tosin lähinnä tihuttamalla, emmekä kastuneet läpi, kun tuuli samalla kuivasi. Sinä päivänä ajoimme paljon merenrantaa, mutta maisemat olivat aika sumeita. Osasta rantateitä luovuimmekin sovinnolla ja ajelimme suorempia reittejä, etenkin siksi että tiet olivat niemimaalla (ja osin myöhemminkin) hiekkateitä, joilla oli paljon irtokiviä. Erittäin epämiellyttäviä ajaa. Yövyimme Lümandassa Kipi-Koovin matkakeskuksessa. Paikka oli ollut neuvostoaikana rannikkovartiostona, mutta palautettu alkuperäisen maatilan omistajan tyttärelle. Rannikkovartioston toimistorakennus oli ihan laho ja romahtamaisillaan, mutta omistajilla oli aikomus korjata se. Ehkä se omana työnä jotenkin kannattaa, tuntui kyllä järjettömältä. Paikassa oli myös eläimiä, laamoja, vuohia ja aasi. Siellä oli pari leiriä käynnissä, Tallinnan taidekoulun iso leiri ja joku atk-kurssi. Emme saaneet ihan sellaista huonetta kuin olin varannut, mutta kohtuullisen sentään.

Neljäntenä päivänä sää oli jo kohtalaisen hyvä, ajelimme Tagamõisan (pohjoinen niemi) juurella olevaan Anni taluun. Se oli viehättävä paikka, vanha maalaistalo muutettu majoitustiloiksi ja rakennettu vähän aittatilaa lisää. Meidän huoneemme oli entisen navetan ylisillä, siellä oli myös "olohuone" ja sen toisella puolella toinen huone, jossa vanhaisäntä ja -emäntä asuivat (kesällä?). Siellä myös osa rakennuksista oli olkikattoisia. Nuori isäntäpari puhui erinomaisesti suomea, niin lähes kaikki muutkin majapaikkojen vuokraajat. He käyvät ilmeisesti suomen kielen kursseja ja sitten saavat käytännön harjoitusta. Oikein meitä hävetti, kun emme ole viitsineet opetella yhtään viroa.

Sieltä sitten seuraavana päivänä Pidulan kautta Mustjalaan, missä oli peräti kahvila toiminnassa. Oikein fiksu paikka, joku käsityöpaikka + taidenäyttely. Pidulassa olimme tutustuneet Pidulan rappeutuneeseen kartanoon, jota joku suomalainen Lappalainen remontoi. Sen puistossa oli myös jonkinlainen maalinna. Mustjalasta palasimme vielä takaisin Pidulaan ja kävimme kalankasvatuspaikassa - ja sieltä jatkoimme vahingossa väärään suuntaan ja päädyimme Odalätsin lähteille (tai meneekö siellä vesi joesta maan sisään) ja taas Pidulaan ja sieltä etelään päin Kärlaan. Alkuperäinen tarkoituksemme oli ajaa katsomaan Pangan törmää, mutta en löytänyt sieltä päin majapaikkaa, joten luovuimme siitä.

Kärlassa oli myös kiva majapaikka, myös maatilamajoitusta. Tilalla oli 150 lammasta, jotka olivat aika kaukana laitumella, mutta haettiin yöksi kotitalon ympärille, koska pari kuukautta sitten susi tai koira oli tappanut neljä lammasta. Lampaan villoja eivät saa kaupaksi! vaan joutuvat ne usein polttamaan tai hautaamaan.

Seuraavana päivänä olikin sitten vain runsaat 20 km Kuressaareen, joten ehdimme kierrellä kaupunkia ja pistäytyä myös Piispanlinnassa. Kumpikin oli käynyt siellä ennenkin, joten emme tutkineet sitä nyt kovin tarkkaan. Majoitus oli vantaalaisen pariskunnan omistaman omakotitalon yläkerrassa!

Saarenmaan läntinen kierros ei ollut yhtä kiinnostava kuin itäinen. Nähtävyyksiä oli melko vähän - Tehumardin taistelujen muistomerkki, Mikaelin kirkko ja sen saksalaisten tuhoama kellotorni Kihelkonnassa, Mustjalan ja Kärlan kirkot olivat kiinni. Tagamoisassa oli mini-Koguva, mutta ei mitään opasteita tai esitteitä siitä. Maisemat ovat monin paikoin ankeita, entiset viljapellot on neukkuaikana tuhottu tai ainakin sen jälkeen jätetty kesannolle; olivat vesottuneita ja kasvoivat katajaa. Siellä täällä oli rumia neukkuaikaisia kolhoosien asuintaloja - rumia 2-3 -kerroksisia harmaita taloja ja sitten myös suuria rumia navettoja.

Ensi kesälle suunnittelimme jo Hiidenmaan kierrosta. Se on sopivan kokoinen meidän voimillemme. A ei oikein jaksa enää ajaa huonoissa olosuhteissa, päivämatkamme ovat turhankin lyhyitä. Nyt väliin haaveilen sellaisesta reitistä, että ajaisin Tallinnasta Haapsaluun, sieltä Hiidenmaan läpi Saarenmaalle, siellä Mõntuun ja sieltä laivalla Ventspilsiin Latviaan ja sieltä Riikaan. Voi jäädä toteutumatta.