Pyöräretkeni Saarenmaan itäosaan elokuussa 2006 onnistui erinomaisesti. Kumppanillani A:lla (76 v) oli enemmän ongelmia. Ensinnäkin hän otti oman pyörän mukaan, ja vaikka aikaa tuntui olevan runsaasti (muistaakseni noin 2 tuntia) siirtymiseen Meloodiasta linja-autoasemalle, hän saapui bussille viimeisellä sekunnilla. Pyörät pitää laivalla viedä autokannelle ja ne jäivät kannen väärään päähän ja vaikka hän taisteli itsensä sieltä ulos mahdollisimman nopeasti, meni siihen kuitenkin aikaa. Sitten hän lähti satamasta ensin väärään suuntaan, huomasi sen onneksi nopeasti. Iso ongelma oli sitten Tartu maantie, olimme laivalla kartasta katsoneet, että sitä pitkin pääsee aika suoraan linja-autolle, mutta katu olikin remontissa oikein tehokkaasti, suljettu autoilta kokonaan ja sillä oli vain kapea jalankulkuväylä.
Sitten matkan loppupuolella A kaatui pyörällä ja satutti jalkansa. Kaatuminen oli osittain minun syytäni. Kuulin takaani jonkun hälyttävältä kuulostavan tömähdyksen, painoin käsijarrut pohjaan ja ne ovat tosi tehokkaat, pyöräni pysähtyi kuin seinään, eikä takana ajanut A ehtinyt pysäyttää omaa pyöräänsä. Sääreen tuli haava, josta vuoti runsaasti verta. Sidoimme huivilla keittiösieniliinan sen päälle ja ajoimme 3 km Orissaareen, mistä löytyi kauheasta röttelöstä ensiapuasema. Siellä haavaan laitettiin yksi tikki, minusta olisi pitänyt laittaa vähintään 2 tikkiä, ja annettiin ohjeeksi ajokielto ja kylmät kääreet. Menimme sitten ostamaan apteekista laastaria ja neuvottua liuotusvoidetta, istutin A:n apteekin lähellä olevalle penkille ja hain ruokakaupasta herne-maissi-paprika –pussin. A piti sitten pakastepussia haavan päällä pari tuntia, mutta ei suostunut jatkamaan matkaa bussilla vaan halusi ajaa. Jäljellä oli 16 km, kun luovuimme 2 x 5 km nähtävyysmutkasta. Illalla hän oli aika kiltisti paikallaan ja aamulla jalka ei näyttänyt kauhean pahalta. Oli se aika sininen ja turvoksissa, mutta ehkä vähän vähemmän kuin illalla. Seuraavana päivänä ajoimme Kuressaareen, n. 40 km, kävelimme vähän keskustassa, jätin A:n puistoon siksi aikaa, kun kävin Piispanlinnassa, joka on Saarenmaan tärkein nähtävyys ja museo. Illalla A:n jalka oli aikamoisen kipeä, haavan alapuolelle oli kertynyt suuren suuri rakko – vai onko se kellukka, ainakin 5 cm halkaisijaltaan ja muutenkin jalka oli aika turvoksissa ja musta. Selvittiin kuitenkin jotenkin aamulla bussiin kuskin vastustuksesta huolimatta ja laivaan ja A kotiin ja seuraavana aamuna lääkäriin.
Sairaskertomuksesta matkakertomukseen: Minä siis vuokrasin pyörän Kuressaaresta, vuokraamo oli aivan linja-autoaseman lähellä ja ehdin sinne ennen klo 18. Olin kyllä lähettänyt heille viestin, että odottaisivat minua, kun bussini tulee vasta kymmentä vailla. Pyörän vuokra oli muuten kalliimpi kuin Gotlannissa tänä kesänä, vaikka muuten kaikki onkin halvempaa. Lähdimme saman tien ensimmäiseen yöpymispaikkaan, Ruusi taluun, mikä oli n. 10 km:n päässä ja syrjässä Kuressaari – Leisi tieltä. Pidin paikasta, nukuimme aitassa, mutta keittiö, suihku ja WC olivat lähellä pihan toisella puolella. Ei muita matkailijoita. Isäntäväki, etenkin isäntä, puhui hyvin suomea ja oli ihan mielenkiintoista keskustella heidän kanssaan. Seuraavana
päivänä tutustuimme ensin Kaalin meteoriittikraateriin, joka on maailman 8. suurin, täyspyöreä, ylhäällä halkaisija 110 m, pohjalla pieni järvi. Matkalla Leisiin näimme myös Anglan tuulimyllyt ja niiden vierellä perinteisiä keinuja ym. leikkivälineitä. Seuraava majapaikka oli Hiieväljassa vähän matkaa itään Leisistä, Välja talu. Sekin hyvä paikka, meillä oli käytössä suuri ainakin 5 hengen huone – tai huoneisto, ei kokonaisia väliseiniä. Sielläkin isäntä keskusteli kanssamme innokkaasti suomeksi. Muitakin asukkaita oli, muut päärakennuksessa ja yksi saksalaispariskunta teltassa. Tämä on varmaan suosittu majapaikka, melko lähellä Hiidenmaalle menevien laivojen satamaa.
Illalla jo alkoi sataa ja seuraavana aamuna sade oli tauotonta. Pakko oli jatkaa matkaa. Päivä olikin aika rankka, sateen lisäksi matkalla Orissaareen, 25 km, oli kauheaa tietyömaata 10 km ja vähemmän pahaa n. 5 km. Tällä reitillä oli tarkoitus nauttia merimaisemista, mutta aikomukseksi jäi, eipä sateessa kovin kauas näe eikä edes innosta. Ohitimme Maasin linnoituksen, koska satoi (ja paluumatkalla sitten yllämain. syystä). Orissaaressa söimme sitten erittäin halvan lounaan. Tarkoitus oli mennä kahvikuppiviitan suuntaan 70 metriä, vaan eipä laskettu metrejä ja kun nähtiin veitsi ja haarukka ja sana catering yhden talon seinässä, mentiin sinne sisään. Syötiin kasviskeitto, maito, leipä ja vielä joku vanukas, kaikki yhteensä 13 kruunua eli alle 1 euro. Sitten meille selvisi, että olimme syöneet opiskelija-asuntolassa!
Sade oli sillä välin lakannut ja loppumatka Koguvan kylään oli 12 – 15 km. Muhumaalle menee Saarenmaalta maantiesilta ja sillä oli jonkin verran vastatuulta, muuten loppumatka meni hyvin. Koguvan museokylässä olimme 2 yötä Jaagu talussa. Kylän talot ovat vanhoja ja entisöityjä tai ainakin tyyliin sopivia ja niistä ainakin kuudessa on turisteille majoitusta, hienoin Vanatoa, jossa on myös ravintola. Lisäksi kylässä on museo. Yritän panna oheen yhden kuvan kylästä. Kylän suuri poika on runoilija Juhan Smuul jonka upea näköispatsas katseli korkealta mäeltä merta. En ole yleensä näköispatsaiden ihailija, mutta tästä pidin. Jaagu talun emäntä puhui myös melko hyvin suomea. Hän oli vasta pudonnut portailta ja kulki jalka kipsissä kainalosauvoilla ja oli innokas seurustelemaan. Välipäivänä olimme aikoneet kiertää Muhun saarta, mutta laskimme sitten, että kilometrejä tulee turhan paljon ja kun oli vähän tuultakin, tyydyimme ajamaan vain saaren keskustaan Liivaan. Siellä kävimme mm. kirkossa, joka oli tuhoutunut lähes täysin viime sodassa ja nyt 1990-luvulla korjattu. Muhumaalla on oma kulttuurinsa, lähinnä näimme vanhaa rakennuskulttuuria ja tekstiilejä. Siellä morsiamien on pitänyt kutoa kangaspuissa villainen peitto. Taitavammat ovat sitten koristelleet vielä peiton koruompeleilla ja ne ovat todella upeita.
Muhumaan ja koko Saarenmaan kulttuuri ja luonto säilyivät melko hyvin sen ansiosta, että saaret olivat neukkuaikana suljettuja. Niille eivät turistit päässeet eivätkä paikalliset helposti matkailemaan muualla. Paikallisista muistaakseni kolmannes pakeni pois sieltä, lähinnä Ruotsiin. Saksalaissyntyiset lähtivät jossain vaiheessa (1939 tai 1940) Saksaan, mutta pääosa heistä palasi takaisin saksalaismiehityksen aikana.
Päivittäiset ajomatkat olivat vain noin 40 km ja rauhalliseen tahtiin. Sää oli yhtä päivää lukuun ottamatta ihan hyvä, loppuvaiheessa lievää myötätuultakin. Paluumatkan selostus taitaa olla riittävässä määrin alkukappaleessa. Kaikki majapaikat olivat ihan hyviä ja siistejä, hinnat 10 – 24 euroa hengeltä. Kahdessa paikassa, Välja talussa ja Suure töllu puhkemajassa, 3 km Kuressaaresta, oli oma WC ja suihku, muualla yhteiset muiden matkustavaisten kanssa, mutta joko heitä ei ollut tai eivät häirinneet. Paitsi Laimjalassa Orissaaren ja Kuressaaren välillä. Siellä oli ihan kelvollinen ulkohuussi + vesipiste sekä saunassa suihku, mutta siellä oli samaan aikaan 10 SOS-lapsikylän lasta + aikuista, joten jonoja syntyi ja oli rauhatonta. Suure töllu oli hotelli tai pikemminkin m
otelli, muut yksityistalojen yhteydessä olevia majoitustiloja.
Sitten matkan loppupuolella A kaatui pyörällä ja satutti jalkansa. Kaatuminen oli osittain minun syytäni. Kuulin takaani jonkun hälyttävältä kuulostavan tömähdyksen, painoin käsijarrut pohjaan ja ne ovat tosi tehokkaat, pyöräni pysähtyi kuin seinään, eikä takana ajanut A ehtinyt pysäyttää omaa pyöräänsä. Sääreen tuli haava, josta vuoti runsaasti verta. Sidoimme huivilla keittiösieniliinan sen päälle ja ajoimme 3 km Orissaareen, mistä löytyi kauheasta röttelöstä ensiapuasema. Siellä haavaan laitettiin yksi tikki, minusta olisi pitänyt laittaa vähintään 2 tikkiä, ja annettiin ohjeeksi ajokielto ja kylmät kääreet. Menimme sitten ostamaan apteekista laastaria ja neuvottua liuotusvoidetta, istutin A:n apteekin lähellä olevalle penkille ja hain ruokakaupasta herne-maissi-paprika –pussin. A piti sitten pakastepussia haavan päällä pari tuntia, mutta ei suostunut jatkamaan matkaa bussilla vaan halusi ajaa. Jäljellä oli 16 km, kun luovuimme 2 x 5 km nähtävyysmutkasta. Illalla hän oli aika kiltisti paikallaan ja aamulla jalka ei näyttänyt kauhean pahalta. Oli se aika sininen ja turvoksissa, mutta ehkä vähän vähemmän kuin illalla. Seuraavana päivänä ajoimme Kuressaareen, n. 40 km, kävelimme vähän keskustassa, jätin A:n puistoon siksi aikaa, kun kävin Piispanlinnassa, joka on Saarenmaan tärkein nähtävyys ja museo. Illalla A:n jalka oli aikamoisen kipeä, haavan alapuolelle oli kertynyt suuren suuri rakko – vai onko se kellukka, ainakin 5 cm halkaisijaltaan ja muutenkin jalka oli aika turvoksissa ja musta. Selvittiin kuitenkin jotenkin aamulla bussiin kuskin vastustuksesta huolimatta ja laivaan ja A kotiin ja seuraavana aamuna lääkäriin.
Sairaskertomuksesta matkakertomukseen: Minä siis vuokrasin pyörän Kuressaaresta, vuokraamo oli aivan linja-autoaseman lähellä ja ehdin sinne ennen klo 18. Olin kyllä lähettänyt heille viestin, että odottaisivat minua, kun bussini tulee vasta kymmentä vailla. Pyörän vuokra oli muuten kalliimpi kuin Gotlannissa tänä kesänä, vaikka muuten kaikki onkin halvempaa. Lähdimme saman tien ensimmäiseen yöpymispaikkaan, Ruusi taluun, mikä oli n. 10 km:n päässä ja syrjässä Kuressaari – Leisi tieltä. Pidin paikasta, nukuimme aitassa, mutta keittiö, suihku ja WC olivat lähellä pihan toisella puolella. Ei muita matkailijoita. Isäntäväki, etenkin isäntä, puhui hyvin suomea ja oli ihan mielenkiintoista keskustella heidän kanssaan. Seuraavana
päivänä tutustuimme ensin Kaalin meteoriittikraateriin, joka on maailman 8. suurin, täyspyöreä, ylhäällä halkaisija 110 m, pohjalla pieni järvi. Matkalla Leisiin näimme myös Anglan tuulimyllyt ja niiden vierellä perinteisiä keinuja ym. leikkivälineitä. Seuraava majapaikka oli Hiieväljassa vähän matkaa itään Leisistä, Välja talu. Sekin hyvä paikka, meillä oli käytössä suuri ainakin 5 hengen huone – tai huoneisto, ei kokonaisia väliseiniä. Sielläkin isäntä keskusteli kanssamme innokkaasti suomeksi. Muitakin asukkaita oli, muut päärakennuksessa ja yksi saksalaispariskunta teltassa. Tämä on varmaan suosittu majapaikka, melko lähellä Hiidenmaalle menevien laivojen satamaa.Illalla jo alkoi sataa ja seuraavana aamuna sade oli tauotonta. Pakko oli jatkaa matkaa. Päivä olikin aika rankka, sateen lisäksi matkalla Orissaareen, 25 km, oli kauheaa tietyömaata 10 km ja vähemmän pahaa n. 5 km. Tällä reitillä oli tarkoitus nauttia merimaisemista, mutta aikomukseksi jäi, eipä sateessa kovin kauas näe eikä edes innosta. Ohitimme Maasin linnoituksen, koska satoi (ja paluumatkalla sitten yllämain. syystä). Orissaaressa söimme sitten erittäin halvan lounaan. Tarkoitus oli mennä kahvikuppiviitan suuntaan 70 metriä, vaan eipä laskettu metrejä ja kun nähtiin veitsi ja haarukka ja sana catering yhden talon seinässä, mentiin sinne sisään. Syötiin kasviskeitto, maito, leipä ja vielä joku vanukas, kaikki yhteensä 13 kruunua eli alle 1 euro. Sitten meille selvisi, että olimme syöneet opiskelija-asuntolassa!
Sade oli sillä välin lakannut ja loppumatka Koguvan kylään oli 12 – 15 km. Muhumaalle menee Saarenmaalta maantiesilta ja sillä oli jonkin verran vastatuulta, muuten loppumatka meni hyvin. Koguvan museokylässä olimme 2 yötä Jaagu talussa. Kylän talot ovat vanhoja ja entisöityjä tai ainakin tyyliin sopivia ja niistä ainakin kuudessa on turisteille majoitusta, hienoin Vanatoa, jossa on myös ravintola. Lisäksi kylässä on museo. Yritän panna oheen yhden kuvan kylästä. Kylän suuri poika on runoilija Juhan Smuul jonka upea näköispatsas katseli korkealta mäeltä merta. En ole yleensä näköispatsaiden ihailija, mutta tästä pidin. Jaagu talun emäntä puhui myös melko hyvin suomea. Hän oli vasta pudonnut portailta ja kulki jalka kipsissä kainalosauvoilla ja oli innokas seurustelemaan. Välipäivänä olimme aikoneet kiertää Muhun saarta, mutta laskimme sitten, että kilometrejä tulee turhan paljon ja kun oli vähän tuultakin, tyydyimme ajamaan vain saaren keskustaan Liivaan. Siellä kävimme mm. kirkossa, joka oli tuhoutunut lähes täysin viime sodassa ja nyt 1990-luvulla korjattu. Muhumaalla on oma kulttuurinsa, lähinnä näimme vanhaa rakennuskulttuuria ja tekstiilejä. Siellä morsiamien on pitänyt kutoa kangaspuissa villainen peitto. Taitavammat ovat sitten koristelleet vielä peiton koruompeleilla ja ne ovat todella upeita.
Muhumaan ja koko Saarenmaan kulttuuri ja luonto säilyivät melko hyvin sen ansiosta, että saaret olivat neukkuaikana suljettuja. Niille eivät turistit päässeet eivätkä paikalliset helposti matkailemaan muualla. Paikallisista muistaakseni kolmannes pakeni pois sieltä, lähinnä Ruotsiin. Saksalaissyntyiset lähtivät jossain vaiheessa (1939 tai 1940) Saksaan, mutta pääosa heistä palasi takaisin saksalaismiehityksen aikana.
Päivittäiset ajomatkat olivat vain noin 40 km ja rauhalliseen tahtiin. Sää oli yhtä päivää lukuun ottamatta ihan hyvä, loppuvaiheessa lievää myötätuultakin. Paluumatkan selostus taitaa olla riittävässä määrin alkukappaleessa. Kaikki majapaikat olivat ihan hyviä ja siistejä, hinnat 10 – 24 euroa hengeltä. Kahdessa paikassa, Välja talussa ja Suure töllu puhkemajassa, 3 km Kuressaaresta, oli oma WC ja suihku, muualla yhteiset muiden matkustavaisten kanssa, mutta joko heitä ei ollut tai eivät häirinneet. Paitsi Laimjalassa Orissaaren ja Kuressaaren välillä. Siellä oli ihan kelvollinen ulkohuussi + vesipiste sekä saunassa suihku, mutta siellä oli samaan aikaan 10 SOS-lapsikylän lasta + aikuista, joten jonoja syntyi ja oli rauhatonta. Suure töllu oli hotelli tai pikemminkin m
otelli, muut yksityistalojen yhteydessä olevia majoitustiloja.Loppuun vielä kuva Kuressaaren piispanlinnasta ja sen katolta
1 kommentti:
Nuo samat reitit pyöräilleenä voin sanoa, että tunnelmat vastasivat aika tarkasti omiani. Me vain harhauduimme etsimään olemattomia juhannusjuhlia, koska joku sanoi, että sellaiset ovat. "Seuratkaa savun hajua, siellä on kokko." Lopputulos: 60 kilometriä kaatosateessa, loppumatka sysipimeässä. Hilpeät tunnelmat.
Lähetä kommentti